maanantai 7. joulukuuta 2015

Aatoksia

 Viime aikoina olen pohtinut ihmissuhteita,niitä jotka kuuluvat elämään luonnostaan ja niitä joita itse muodostamme.
Olen myös miettinyt miten eri tavalla eri ihmiset kunkin yksilön näkevät.
 Valitettavaa todeta että itselleni haasteellisimpia ovat sellaiset sukulaissuhteet joiden toivoisin olevan hyviä,tasa-arvoisia,kunnioittavia..niin ja siinä määrin helppoja kuin ihmissuhde nyt vain voi olla.
Ystävyyssuhteiden osalta olen hyvinkin onnekas.Minulla on ilo ja onni että ystävyyssuhteet ovat kestäneet jo vuosia,pisimmät päälle parikymmentä vuotta.Toki on muutamia joita olen tuntenut vasta joitakin vuosia,sillä yhdessä kohtaa elämää oli ajanjakso jolloin tutustuminen oli hankalaa,mutta nykyään se on jo helpompaa ja tänä vuonna olenkin saanut yhden uuden ystävän.
Aikainsaatossa olen sulkenut ovia ja jättänyt ihmisiä menneisyyteen.Ajattelen niin että minulla on oikeus valita keitä haluan elämässäni mukana pitää.Ja mieluummin pidän yllä sellaisia ihmissuhteita jotka ovat vastavuoroisia ja voimaannuttavia,kyseessä kun kuitenkin on kaksisuuntainen tie,kuin sellaisia jotka vievät voimia ja aiheuttavat mielipahaa.Teksti on nyt vähän sillisalaatti ja pintaraapaisu.Olen kirjoittaessa pohtinut moneen otteeseen mitä voin kirjoittaa ja mikä on siinä määrin henkilökohtaista että se on parempi pitää omanatietona tai pohdiskella ystävien kanssa.Tokihan blogi on muutenkin vielä niin tuorejuttu että kestää aikaa että se muovautuu omanlaisekseen ja mielessäni selkiytyy linjaus siitä mitä haluan jakaa ja mitä en.
Kuvien osalta se onkin jo minulle selvää että tunnistettavissa olevia kasvokuvia tai kuvia lapsista en julkaise.Siihen minulla on hyvinkin painavat perusteet joten sen mukaan myös toimin.
 Sellaisia mietteitä täällä aamun hämyssä.


Tänään on joulukuun kahdeksas.Kalenterin mukaan talvi ja pian on joulu.Ulkona ei kyllä yhtään näytä talvelta,lumi joka satoi viikonloppuna ja sai kaiken näyttämään kovin kauniilta on kadonnut olemattomiin. Maa on musta lukuunottamatta joitakin lumisia lämpäreitä, on jäätä sekä liukasta. Kaikki on synkkää ja harmaata.
 Toivottavasti saisimme lunta ja sen mukana tuomaa valoa pian.Mukana saisi tulla pikku pakkanen ja talven tuntu. Mielessäni jo näen hangen hohteen ja kuulen kuinka lumi narskuu jalkojen alla...
 Tällaisisa toiveissa aloitan valmistautumisen tontuntöihin.

Voimaannuttavaa tiistaita!


 ❤ Helmi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti