Palasia

Joulu tuli ja niin se vaan taas meni.
Ajatuksissani olen avannut bloggerin jo useampaan kertaan ja työstänyt seuraavaa tekstiä,niin ajatuksissa...
Tosiasiassa olen jättänyt sen tekemättä ja elänyt oikeaa elämää tämän some osa-alueen jäädessä taustalle...Kynnys kirjoittaa kasvaa.Mutta nyt minulle tuli sopiva olo ja hetki niin tehdä.

Viimeisen kuukauden olen ollut hyvin pyörällä päästäni. Elämässä on tapahtunut paljon kaikenlaista,varsin ihmeellistä ja ihanaa.Aika on kulkenut eteenpäin ikäänkuin varkain.
 Olen pohtinut useaan kertaan omaa olemistani ja sitä millainen minä olen,niin ja sitä millaisena muut minut näkevät.

 Tuossa taannoin törmäsin somessa sellaiseen ajatukset sisältävään kuvaan(yritin kovasti pohtia oikeaa termiä kuvaamaan asiaa mutta en sellaista keksinyt).Kuvassa luki jotensakin näin:Meissä jokaisessa on kolme puolta,se miten itse näemme itsemme,se miten toiset näkevät meidät ja se millaisia todella olemme.
Se sai minut pohtimaan asiaa ja sitä olen tässä omaksi ajatuksekseni työstänyt.

Lopulta tein havainnon josta muodostui ajatus siitä miten jokainen meistä koostuu palasista jotka lopulta nuo mielikuvat itsekullekkin luovat.
Ja se millaisina muut meidät näkevät riippuu ihan siitä millaisia paloja on valmis toisille näyttämään tai mitä toinen on valmis vastaanottamaan sekä näkemään.
Olen nimittäin äskettäin huomannut ja ymmärtänyt että esimerkiksi oman lähipiirini ihmiset eivät kaikki näe minua samassa valossa.Sitä että johtuuko se lopulta siitä että toinen ei ole vastaanottavainen sille mitä minä todella olen ,vai siitä etten ole kyennyt ilmaisemaan itseäni riittävän selkeästi en loppujen lopuksi tiedä.
Kenties sekin etteivät ajatusmaailmat täysin kohtaa vaikuttaa asiaan...
Asiat kun voi nähdä kovin mustavalkoisesti,mutta jos niitä haluaa enemmälti pohtia ja työstää niin kenties niihin ilmestyykin värit ja syvempi merkitys.
 Monta palasta olen kuluvan kuukauden aikana itsestäni näyttänyt ja monta palaa olen myös saanut nähdä ja kuulla. Yhdessä niistä on muodostumassa kaunis kuva.

 Ajatuksien täyteistä tiistaita!
❤,Helmi

"Joulu se tulla jollottaa,kohta jo oveen kolkuttaa..."

 Minä olen jouluihminen,tykkään siis joulusta hyvin paljon ja usein sen odottaminen alkaa jo hyvissä ajoin alkusyksyllä.

Jouluvalot ovat useana vuonna olleet ikkunassa jo lokakuussa(tästä syystä nimitänkin niitä usein talvivaloiksi tai kaamosvaloiksi..),niin ja joulukuusi.Sekin ilmestyy kotia koristamaan melkein heti joulukuun alkumetreillä.Vuosi takaperin se oli 8.päivä ja tänä vuonna venytin kuusen laittoa piirun verran.Se pääsi esille vasta Lucian päivänä.
 Viime vuonna tapahtui kuitenkin jotakin ennen kuulumatonta.Minulle tuli jouluähky.
Kuusi sai lähteä takaisin pakettiin jo uuden vuoden aattona.Samaan syssyyn riivin muutkin koristeet pois.
 Olin hieman hämmentynyt sillä tuollainen on minulle epätyypillistä,usko pois.Nimittäin useaan kertaan olen venyttänyt joulusta luopumista pitkälle Nuutinpäivään.
 Myös tänä vuonna joulun odotus on ollut jotenkin erilaista.Olen koristellut kotia mutta sellaista hypetys oloa ei ole ollut.On vaan sellainen rauha,ja se onkin oikeastaan oikein hyvä.
Olenkin siis pohtinut joulun merkitystä itselleni ja millaisen siitä haluan lapsilleni tehdä.
 Joitakin asioita haluan tehdä samoin kuin omassa lapsuudessani.Mutta paljon on asioita jotka haluan jättää menneisyyteen.
Päällimmäisenä niistä on mielessä turha stressaaminen,hössötys ja huseeraus.
Ei,en tee tänäkään vuonna joulusiivousta enkä kolua komeroita.Joulu tulee ilmankin.
Kun olin lapsi meillä syynättiin joka paikka,ja toden tottakin mielestäni on melko typerää viikkailla jo kaapeissa olleita lakanoita komeroon siistimpiin pinoihin ihan vaan joulun takia.Kuka kumma niitä siellä käy syynäämässä?
 En myöskään aio tehdä sen seitsemää sorttia ruokia,kakkuja tai yhtään mitään muutakaan.Less is more ja vähemmällä pärjää aivan hyvin.
 Lahjoista en myöskään tee isoa numeroa,enkä niitä hyvin montaa olekaan hankkinut.Se on tietoinen valinta.Koska ihan omaan kokemukseeni nojaten uskallan väittää että lapsi muistaa yhdessä vietetyn ajan ja saamansa huomion kuin sen mitä siitä viidennestä lahjapaketista tuli....
Päällimmäinen syy miksi haluan välttää stressin ja turhan hössötyksen on se että sellainen saa aikaan vain kiristyneet hermot ja kipakan tunnelman ja sen kyllä lapset aistii jase tarttuu.Sellaista meillä oli melkoisen usein lapsuuden kodissa.Kireä tunnelma ja kiire...Silloin kun olisi pitänyt rauhoittua.Ei siis sellaista enää kiitos.

 Mutta mitä minä sen toivon sitten olevan?
Toivon näkeväni lasten hymyjä,tuikkivia silmiä,kuulevana lasten hersyvää naurua ja riemun kiljahduksia.Hämärän hyssyä,kynttilöiden tuiketta.Yhdessä oloa ja kainalossa kiehnaavia lapsia,onnen hippusia,hyvää oloa.Pikkuisia herkkuhetkiä.Kengän pohjan alla narskuvaa pakkaslunta ja hautausmaan hiljaisuutta ja kynttilämerta.Saunan lämpöä.Kulkusen kilinää lasten ollessa piilosilla.Taustalla soivia joululauluja.Sellaista minä toivon sen olevan.

Ihanaa pakkasen siivittämää tiistaita!
 ❤,Helmi

Aatoksia

 Viime aikoina olen pohtinut ihmissuhteita,niitä jotka kuuluvat elämään luonnostaan ja niitä joita itse muodostamme.
Olen myös miettinyt miten eri tavalla eri ihmiset kunkin yksilön näkevät.
 Valitettavaa todeta että itselleni haasteellisimpia ovat sellaiset sukulaissuhteet joiden toivoisin olevan hyviä,tasa-arvoisia,kunnioittavia..niin ja siinä määrin helppoja kuin ihmissuhde nyt vain voi olla.
Ystävyyssuhteiden osalta olen hyvinkin onnekas.Minulla on ilo ja onni että ystävyyssuhteet ovat kestäneet jo vuosia,pisimmät päälle parikymmentä vuotta.Toki on muutamia joita olen tuntenut vasta joitakin vuosia,sillä yhdessä kohtaa elämää oli ajanjakso jolloin tutustuminen oli hankalaa,mutta nykyään se on jo helpompaa ja tänä vuonna olenkin saanut yhden uuden ystävän.
Aikainsaatossa olen sulkenut ovia ja jättänyt ihmisiä menneisyyteen.Ajattelen niin että minulla on oikeus valita keitä haluan elämässäni mukana pitää.Ja mieluummin pidän yllä sellaisia ihmissuhteita jotka ovat vastavuoroisia ja voimaannuttavia,kyseessä kun kuitenkin on kaksisuuntainen tie,kuin sellaisia jotka vievät voimia ja aiheuttavat mielipahaa.Teksti on nyt vähän sillisalaatti ja pintaraapaisu.Olen kirjoittaessa pohtinut moneen otteeseen mitä voin kirjoittaa ja mikä on siinä määrin henkilökohtaista että se on parempi pitää omanatietona tai pohdiskella ystävien kanssa.Tokihan blogi on muutenkin vielä niin tuorejuttu että kestää aikaa että se muovautuu omanlaisekseen ja mielessäni selkiytyy linjaus siitä mitä haluan jakaa ja mitä en.
Kuvien osalta se onkin jo minulle selvää että tunnistettavissa olevia kasvokuvia tai kuvia lapsista en julkaise.Siihen minulla on hyvinkin painavat perusteet joten sen mukaan myös toimin.
 Sellaisia mietteitä täällä aamun hämyssä.

Tänään on joulukuun kahdeksas.Kalenterin mukaan talvi ja pian on joulu.Ulkona ei kyllä yhtään näytä talvelta,lumi joka satoi viikonloppuna ja sai kaiken näyttämään kovin kauniilta on kadonnut olemattomiin. Maa on musta lukuunottamatta joitakin lumisia lämpäreitä, on jäätä sekä liukasta. Kaikki on synkkää ja harmaata.
 Toivottavasti saisimme lunta ja sen mukana tuomaa valoa pian.Mukana saisi tulla pikku pakkanen ja talven tuntu. Mielessäni jo näen hangen hohteen ja kuulen kuinka lumi narskuu jalkojen alla...
 Tällaisisa toiveissa aloitan valmistautumisen tontuntöihin.

Voimaannuttavaa tiistaita!


 ❤ Helmi

Puhki

 Eilen illalla minut valtasi tuskainen olo.
Karmiva kuvotus,olo että pitäisi oksentaa.Jalkoja särki,pisteli ja kolotti.Selän lihakset tuntuivat olevan jumissa ja alaristiselkä tuntui katkeavan hetkenä minä hyvänsä.
Päätäni jomotti ja jyskytti,välillä vatsanpohjasta kouraisi aaltomaisesti,vähän niinkuin supistuksia. Tiedätkös?Kömmin peiton alle ja nukahdin jo ennen puolta yhdeksää.
 Aamulla olin ylhäällä jo viiden maita.
Stressi kai purkautuu noin.
Olen mennyt aikalailla sata lasissa.En ole antanut itselleni lupaa levätä.
 Sepä se onkin ,kun itsellä on niin suuret odotukset itseä kohtaan ja ajatus siitä,mitä luulen muiden minulta odottavan ollakseni kyllin hyvä.Että kelpaan...Ja se että kelpaan ja olen hyväksytty onkin minulle tärkeä juttu.
Olen yrittänyt pyristellä irti niin sanotusti ylisuorittamisesta tuon seikan vuoksi,mutta hankalaa se on(erään läheisen vuoksi),mutta ehkä vielä joskus ymmärrän että minä riitän...Ihan "vain" omana itsenäni.

 Palataanhan tovi ajassa taaksepäin, viime perjantaihin tarkalleen ottaen.
 Mainitsin jo aiemmin että olemme muuttamassa,viime perjantaina se sitten tapahtui.Aamu kahdeksalta olin noutamassa monen muun muassa avaimia uuteen kotiin.Kiireen vilkkaa piti sitten palata entiselle asunnolle, sillä muuttoauto saapui piirua vaille 9.Tavaroiden siirto saattoi siis alkaa.
Useampi tunti siinä vierähti.Ravasin muuttomiesten mukana portaita ja kannoin laatikon jos toisenkin.
Uudessa kodissa oli suurin osa laatikoista jo purettu saman päivän aikana.Kiitos vielä avusta rakas E💕!
Lauantai aamuna jalkoja kolotti aikatavalla.
Sohvalle istuutuminen tuotti tuskaa joten jatkoin laatikoiden purkua.Saman päivän nimissä kaikki olikin purettu ja tavarat paikoillaan.Lauantaina teimme myös edellisen asunnon loppusiivouksen,onneksi minulla oli kaksi tehokasta ja rakasta naista apujoukkoina niin siivous sujui sutjakkaasti.
Sunnuntaina järjestelin paikkoja,ripustin verhot ja laitoin muutaman taulun seinille.Olen pitänyt itseni liikkeellä,tohottanut kokoajan jotain....Kunnes tosiaan eilen illalla kroppa puhalsi pelin poikki ja kaatoi minut petiin. Nyt on aika höllätä,meillä on täällä mainio kotikolo.Hiljaa hyvä tulee,ei kaiken tarvitse olla alle viikossa sen näköistä kuin että olisimme asuneet täällä vuosia.Kaikki ajallaan...
Nyt juon kahvia,muumimukista(Mymmelin äiti) kuten kaikkina muinakin aamuina,nautin hämärästä ja kaamosvalojen loisteesta,pienestä "Iiasta" joka kömpi kainalooni istuskelemaan.Aika ihanaa!

 Ihanaa joulukuun 2.päivää myös teille,pitäkää toisistanne huolta ja muistakaa levätä!

 ❤,Helmi