Tunteellinen siili

Olen verikokeissa lapseni kanssa,lapsi on hyvin reipas.Katselee tarkkaan mitä hoitaja tekee.Hiha kääritään ylös ja käsivarteen laitetaan kiristysremmi.

Hoitaja ottaa perhosneulan jotta saa näytteet otettua.Samalla selitän kokoajan pikkuiselle mitä tapahtuu,mitä tehdään ja miksi.Selitin jo ennen sairaalaan menoa minne olemme menossa ja mitä siellä tehdään.Kerroin myös miksi näin tehdään...

 Hoitaja aloittaa näytteiden oton.Sanon että nyt saattaa vähän nipistää.

Lapsi on hurjan reipas.Tyynenrauhallisesti hän antaa ottaa näytteet eikä itke ollenkaan.Itse pidättelen itkua.Enhän minä voi alkaa parkua ja siten aiheuttaa pienelle hämmennystä.Myötäelän hyvin vahvasti...

Olen hyvin ylpeä pienestä tyttärestäni!

Olen aina ollut melkoisen herkkä,ihan pienestä saakka.Itku tulee luonnostaan enkä osaa sitä häpeillä.En pidä sitä huonona asiana mutta välillä olisi helpompaa jos tunnetiloihin ei jäisi niin tiukkaan kiinni.

Olin sitten iloinen tai surullinen tunne tarrautuu minuun kiinni pikaliiman lailla.Eikä sen todellakaan tarvitse olla edes oma tunne vaan koen voimakkaasti myös toisten kautta.Olen empaattinen.

Aistin erilaisia tunnelmat hyvinkin voimallisesti ja pohdin asiat pohjamutia myöten kaikilta kanteilta.Erään kerran minulle eräs henkilö sanoikin:"Se että pohdit asiat perusteellisesti on ehdottomasti sinun vahvuutesi,mutta se on myös sinun heikkoutesi".

Keskustelin erään kerran näistä tunneasioista hyvän ystäväni kanssa ja hän totesi että ehkäpä sinä olet erityisherkkä?Jäin todella pohtimaan asiaa ja tutustuin aiheeseen enemmän.

Koin ahaa-elämyksen ja tuntui kuin läpi elämän vaivanneet palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen!

Minä en olekaan ihan outo ja höpsähtänyt.Olen erityisherkkä.Lohdullista viimein huomata että onkin "normaali",vaikkakin hieman erityinen!

 Tunteiden täyttämää torstaita teille!

 ❤:Helmi

Aamulla anivarhain

Uusi yritys...Yritin jo tekstin julkaista useampaan otteeseen bloggerin mobiilisovelluksen kautta mutta syystä tahi toisesta mokoma ei halunnut olla yhteistyökykyinen.No näillä mennään.
Kerrottakoon että olen ihan puhtaasti mobiilibloggaaja.Kirjoitan tekstit puhelimella ja kuvatkin ovat otettu tyystin älyluurilla.Siitä syystä tekstin asettelu ym. ei ole ehkä ihan oikea oppista,pahoittelen.Mutta palataampa siihen mitä olin jo rustaillut(mitä luultavimmin teksti poikkeaa siitä mitä olin jo kirjoittanut mutta ehkäpä se ei ole niin vaarallista...)

"On kello viis' kun varhaiseen käy kaupasta maitokannuineen muumipeikko pien'
 On pitkä taival metsätien.
Puut kolkon korven kohisee ja tuuli ähkyy huokailee. Yö vaihtuu aamuun hämärään,vaan kuinkas sitten kävikään?"
-Tove Jansson(ote kirjasta Kuinkas sitten kävikään?)

 Edellä oleva sitaatti löytyy lapsuuteni lemppari kirjasta Kuinkas sitten kävikää?Rakastan kyseistä teosta suuresti yhä.Jos et ole vielä tutustunut kyseiseen opukseen niin suosittelen lämpimästi niin tekemään.
 Minulla lapsuudessa ollut kirja on valitettavasti saanut osakseen suurta kaltoin kohtelua.
Sivuja on raa'asti revitty lasten toimesta ja niitä on hävinnyt.Se ei siis ole luettavissa enää.
Ehkäpä täytyy kirjoittaa joulupukille että pikkuinen "Iia" saattaisi sellaisen haluta?(Tai äiti haluaa.Olisihan se enemmän kuin mukavaa jakaa pala omaa lapsuutta omille pienokaisille).
 Meillä on meneillään "aamulla ei nukuta silloin kukutaan!"-vaihe.Päivät alkavat vaihtelevasti 4-6 välillä.
Anivarhain siis etten sanoisi.
Pihalla on hämäränhyssy ja kaikkialla kovin hiljaista.Aamut ovat kovin verkkaisia(mistä kyllä tykkään,vaikka en panisi pahaksi jos joku aamu nukkuisimmekin esimerkiksi seitsemään!).Keitellään puuroa ja kahvia.Katsellaan lastenohjelmia ja välillä pikkuinen "Iia" kapuaa syliin tankkaamaan läheisyyttä.
Ihaniahan nämä aamuhetket ovat kun ei ole kiire yhtään minnekkään.Rutiininomaisesti siemailen aamukahvini muumimukista.Niin toistuu joka aamu,valikoin mukin fiiliksen mukaan mutta koskaan muki ei ole perättäisinä aamuina sama.Tänään kupiksi valikoitui Vilijonkka.

 Täytyisi alkaa orientoutua tähän päivään.Yllättäen siihen sisältyy pakkausta.Aion pian siirtyä varastoon ja tyhjätä sen.Päivät tässä asunnossa käy vähiin sillä kolmen päivän päästä olemme jo uudessa kodissa!
 Odotan toden tottakin innolla että tämä vaihe on ohi!On ihanaa päästä muuttamaan ja laittamaan uutta asuntoa meidän kodiksi.
Mutta on tämä vaan silti työmaa ja stressitila.Toivoakseni kuitenkin lopussa kiitos seisoo.
Luotan suuresti että siirtymä menee hyvin,sillä onnekseni meillä on mahtavat tukijoukot ja apukäsiä on tarjolla.
Olen kiitolinen ja onnekas näistä läheisistä jotka meistä todella välittävät.
 Oletko sinäkin yhtä onnekas?
 Mistä sinä olet kiitollinen?

Näissä mietteissä kohti tätä päivää.
Ihanaa pakkasen puremaa tiistaita!

❤:Helmi

Muutosten syksy,uusia tuulia

Olen aivan tyystin unohtanut koko blogini...
 Muistin sen taas kun hyvä ystäväni kysyi viime lauantaina aionko kirjoittaa lisää?
 Kesä meni kohisten.Tapasin ihania ihmisiä,vietin aikaa lasteni kanssa,vierailin Teatteri Eurooppa neljän kesäteatterissa Jyväskylän Laajavuoressa.Sain nauttia hykerryttävästä ja mukaansa tempaavasta,joskin paikoittain aika räävittömästäkin Kekkonen komediasta:).
 Vietettiin aikaa maalla,ihastelin kauniita maisemia,pidin sylissä pikkuista koiranpentua,sain elämääni uusia ihania ihmisiä...

Tuli syksy...
 Elämä on ollut tunteiden vuoristorataa.Rakastin syvästi,mutta joskus suurinta rakkautta on päästää toinen menemään.Surullista, mutta parempi näin.En enää stressaa ja olen taas oma itseni.Syksy on ollut kiireistä aikaa.Olemme juhlineet 2-vuotiasta pikku "Iiaa".Synttärit mentiin Ariel teemalla.Nautin suuresti kun sain suunnitella juhlia,koristeluita ja tarjottavia.Olen aikamoinen jauhopeukalo vaikka itse sanonkin,joten väsäsäsin kaikki tarjottavat itse.Juhlat olivat oikein onnistuneet ja olimme "Iian" kanssa onnekkaita saadessamme viettää ne läheistemme kanssa.Hulinaa oli kun yhtäaikaa paikalla oli "Iian" lisäksi neljä taaperoa/leikki-ikäistä.Ja se on aika paljon tähän meidän pikkukaksioon.

Ja sitten meille ilmestyivät muuttolaatikot! Niin me muutetaan ihan kohta.Nykyinen koti on hävityksen kauhistus tämän laatikkomeren keskellä.Olen laatinut loputtoman listan muuttosuunnitelmaa ja haaveillut miten uuden pikkukotimme sisustan,siitä ehkä lisää tuonnempana?
  Sellaista meillä on ollut.Iloa ja surua painottamassa toisiaan.Sellaista se on,elämä.

Ihanaa alkanutta marraskuun viimeistä viikkoa teille,tässä vielä Tommy Tabermanin runo johon törmäsin viime viikolla ja johon tykästyin täysin:

 "Jotka tulevat suorinta tietä saapuvat tyhjin taskuin.

Jotka ovat kolunneet kaikki polut,tulevat säihkyvin silmin, polvet ruvella,outoja hedelmiä hauraassa säkissään.

Niin se ystäväni on,niin se on,että eksymättä et löydä perille."

1. ❤:Helmi